Peltolan ideakilpailu

Peltolan ideakilpailu alue B Oulun yhdyskuntalautakunta esitti tiistaina 27.10.2020 kaupunginhallitukselle, että Peltolan ideakilpailun hakemusten pohjalta myönnetään varaus Terwa Kiinteistökehitys Oy:lle kilpailuohjelmassa esitetylle alueelle B. Alue B on kaavan mukaan kerrostalovaltaista asuntoaluetta. Olimme laatimassa Peltolan ideakilpailun alueen B voittanutta ehdotusta oululaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Ideamme mukaisesti alueelle sijoittuisi seuraavat toiminnot: Kehitysvammaisten palveluasuminen Opiskelija-asuntoja Vapaarahoitteisia vuokra- ja omistusasuntoja, […]

Read more
Kaupunginvarikko

Kaupunginvarikko — kulttuurikäyttöön vai loft-asunnoiksi? Voisiko esimerkiksi esiintymis- ja näyttelytilat, kahvilat, tanssistudiot tai vaikkapa pienpanimo täydentää asuntorakentamista? Tutkimuksia varikkorakennusten uudelleenkäytöstä.

Read more
Terwa Tower

Terwa Tower, kaavamuutos voi alkaa Terwa Tower -hanke on edennyt kaavamuutosvaiheeseen. Hybridihanke on kehittynyt siten, että suunnitelmassa jokaisella toiminnalla on oma massansa, joiden yhdistelmästä lopullinen kompositio muodostuu. Korkein osa, hotelli, on saman korkuinen ja yhtä hoikka kaupunkiin päin kuin alkujaan monumentaalikeskuskilpailun voittaneessa Jaatisten ehdotuksessa, vaikkei siinä yhtä montaa kerrosta olekaan. Lisäksi se on käännetty hieman […]

Read more
Terwa Tower  Oulun uudeksi maamerkiksi

Terwa Tower  Oulun uudeksi maamerkiksi  YIT Talo Oy, Terwa Kiinteistökehitys Oy ja Terwa Management Oy ovat jättäneet suunnitteluvaraushakemuksen Oulun kaupungin omistamalle rakennuspaikalle, joka sijaitsee Oulun kaupunginkirjaston takana korttelissa 38 tontin 5 ja meritorin alueella. Terwa Tower on yksi Oulun kaupungin strategian mukaisista kaupunkikehityshankkeista. Oulun kaupunkikuvaa tulee uudistamaan 80 metriä korkea, 22 maanpäällistä kerrosta käsittävä, […]

Read more
1. sija tontinluovutuskilpailussa, kaavoitus etenee

Turun Pääskynvuorenrinteen suunnittelu etenee JK-arkkitehtien voittoisan ehdotuksen pohjalta. Arkkitehtitoimisto Järvinen & Kuorelahti Oy:n ja Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomen suunnitelma ”Passerie” voitti Turun kaupungin järjestämän Pääskyvuorenrinteen asemakaava-alueen tontinluovutuskilpailun 2016. Tämän jälkeen lopullisen asemakaavaehdotuksen laadinta etenee kilpailutyön pohjalta yhteistyönä kaupungin ja kilpailun kautta kumppaneiksi valittujen suunnittelu- ja toteutusryhmien kesken. Vuoden 2017 aikana JK-arkkitehdit on tehnyt tiivistä yhteistyötä muiden […]

Read more
Toimiston kesäretki Pikisaaresta Varjakkaan

Saaren vanhat puuhuvilat ja miljöö kiinnostavat. Varjakansaarella on säilynyt siellä aikoinaan olleen sahayhdyskunnan vanhoja rakennuksia: komea konttorirakennus sekä useita kauniita puuhuviloita. Saha oli toiminnassa vuosina 1900-1928. Ennen sahaa saarella rakennettiin valtamerikelpoisia purjealuksia. JK-arkkitehtien kesäretkellä elokuussa 2017 Varjakkaan mentiin puuveneellä Pikisaaresta, suoraan toimiston rannasta. Jo matka itsessään Rommakonselän yli Kempeleenlahdelle oli elämys. Perillä Varjakassa ihasteltiin saaren […]

Read more
Uuden toimiston avajaiset

Muutimme Pikisaareen Vanhalle Villatehtaalle. Toukokuun alussa oli aika juhlistaa uusien toimitilojemme remontin valmistumista. Sen kunniaksi Pikisaaressa oli kahvi kuumaa ja kuohari kylmää. Saimme myös nauttia musiikista ja taiteesta, kun toimiston vieressä sijaitseva Galleria Harmaja avasi ovensa ja bändi soitti. Tervetuloa käymään toimistollamme osoitteessa Pikisaarentie 17!

Read more